Kerran oli tavallinen hiekkatie. Tien vieressä tosin oli hieman epätavallinen metsä. Sillä siellä oli taikaolentojen kaupunki. Kerron sinulle pienen tarinan tässä kyseisessä kaupungissa asuvasta möröstä. Hänen nimensä oli Marina. Hän on pörröinen otus, joka huutaa tarpeen tullen aika kovaa. Marinalla on myös perhe, johon kuluu isä. äiti ja isoveli Murina. Joidenkin taikaolentojen täytyy käydä pelottelemassa ihmisiä säännöllisin väliajoin. Se oli myös Murinan ja Marinan tehtävä. Eräänä iltana oli taas pelottelun aika. Marina oi juuri lähdössä, kun Murina
suhahti hänen ohitseen. ”Minä saankin vihkoni ensin täyteen!” Heillä oli vihkot, joissa kerrottiin missä kodeissa heidän kuuluisi käydä. Marina lähti Murinan perään. Hän kulki kaupungin läpi.
Hän pysähtyi suuren kolon luona. Sen päällä oli sammalkansi. Tietämätön ei huomaisikaan,
että sammaleen takana olisi aukko. Marina nosti kantta ja hyppäsi sisään. Se oli kuin liukumäki maan alla. Pian hän tömähti mäen toiseen päähän ja avasi kannen. Marina astui ulos pimeään iltaan.
Oli hiljaista. Hän tutki vihkoaan ja lähti liikkeelle. Ensimmäinen paikka olisi erään pienen tytön koti. Hetken käveltyään hän oli perillä. Marina avasi ulko-oven ja astui sisään. Hän alkoi etsiä tytön huonetta. Hän huomasi aikuisia olohuoneessa ja hiipi sen ohi. Marina näki oven, jossa luki tytön nimi. Hän raotti ovea ja meni sisälle. Hän avasi suunsa ja alkoi kirkua. Hän kirkui niin kovaa kuin pystyi. Tyttö heräsi viimein ja katsoi Marinaa ihmeissään. ”Pörrö kissa!” hän huusi.
Sitten tyttö halasi Marinaa lujasti. Marina oli kummissaan. Pian hän kuuli askelia oven ulkopuolelta. Marina koski korvalehteään ja muuttui näkymättömäksi. Tytön äiti tuli sisään.
”Nyt nukkumaan!” hän sanoi äkäisesti, ja käveli pois. Äiti oli jättänyt huoneen oven raolleen joten Marina päätti häipyä. Hän tuli ulos talosta, ja jatkoi hymyillen kierrosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti